Föhn-tuulien sijaan Tampereelle tuntuu iskeytyneen jonkin sortin Anatolian tuulet. Kaduilla käydään keskusteluja 1970-luvun Turkkilaisesta rock-musiikista ja Tammelassa sijaitsevan Malabadin salaattipöytää ylistävät kriittisemmätkin ruokailijat. Pitihän paikka käydä tarkastamassa.
Ja olihan se ruoka erinomaista. Tilasin kanssaruokailijan kanssa feta-kikhernerullan sekä avopiiraan, joka oli käytännössä ehkä lähempänä jonkin sortin gourmet-pitsaa kuin perinteistä käsitystäni kasvispiirakasta. Ainesosat olivat tuoreita ja laadukkaita, mausteita ruoassa oli käytetty kuin kaikua David Gilmourin kitarasaundissa - tavallaan liikaa, mutta tavalla, että olisi mahdotonta kuvitella että vähempikään riittäisi.
No. Ei tässä pidä turhaan miksikään runoilijaksi ryhtyä - arvostelujahan tässä kirjoitetaan. Sanotaan nyt kuitenkin näin - syötyäni ruoan kuvittelin endorfiinipäissäni juuri loppuneen ruokailun best of -hetkiä. Sitä, kun juusto lohkesi piiraslohkoista, ensimmäistä käsituntumaa lavash-leivästä. Eikö hyvän ruoan pidäkin kaivaa ihmispsyykeestä uudenlaisia tapoja nähdä maailmaa? Jos näin on, niin Malabadi on suorittanut ehdottomasti tehtävänsä.
Arvosana: 5-/5
Moi. Mä kävin rautakaupas ostamassa metritavarana köyttä ja olinkin jo kotona valmistellut kaiken valmiiksi. Luultu viimeinen ateria oli jo mikrossa ja päätin odotellessa lukea vielä yhden luultavasti surkean blogikirjoituksen. Luokattoman tylsät ja raivostuttavan latteat bloggaajat kun olivat suurin yksittäinen syy päätökseeni. "Noniin yksi paska blogiteksi ja en varmasti jänistä". Ajattelin tuolloin. Sitten löysin Sampsan! Luin kertaheitolla kaikki arvostelut. En voinut uskoa tätä todeksi! "Kerrankin hyvä bloggaaja! Jumalauta tulkee kahtoon!" Huusin ikkunasta tyhjälle sisäpihalle.
VastaaPoistaSinä päivänä löysin taas elämän iloni, sen jutun jonka vuoksi elää. Se fiilis kun löytää yhteyden johonki. En koskaan olisi uskonut että joku voisi ajatella niin samalla tavalla austraalialaisista. Kiitos Sampsa. Kerrankin ihminen joka ymmärtää edes jostain edes jotakin.
kiitos Tahdon taas elää! Sait kunnian olla blogin ensimmäinen kommentoija, sekä ensimmäinen henkilö kenen hengen olen pelastanut.
PoistaHarmi ettei sisäpihalla ollut ketään, sillä jakaminen on ihmiselämän yksi suurimmista iloista.
Tahdon taas elää, vaikka elämä onkin lähinnä aikamoista pettymistä, ei siitä tarvitse huolestua. Vaikka ei keksisikään yhtäkään syytä elää, se ei tarkoita että olisi vielä yhtäkään syytä kuolla. Kalervo Palsa ei tappanut itseään, ei siis pidä meidänkään, näin olen tavannut sanoa.
Tässähän ihan liikuttuu kyyneliin. Niin vaan on kaunista.
VastaaPoista