Näin ensisilmäyksellä, kun tutkailen karttapalloa, Australian ensimmäinen etu on ehdottomasti loistava sijainti. Lähimmät mannernaapurit ovat Kaakkois-Aasian ruokamekat Malesia ja Vietnam - tai toiseen suuntaan mennessä Etelämanner, joka houkuttelee mainiolla asukasluvullaan (ympärivuotisia asukkaita pyöreä nolla). Australian nimi tulee sanasta Australis, joka tarkoittaa eteläistä. Eteläinen on myös Hauholainen kylä, joten ei ole mikään yllätys että tämä hämäläinen bloggaaja on valikoinut arvostelunsa kohteeksi juuri Australian.
Kokonsa ja pinnanmuotojensa ansiosta Australiassa onnistuu niin surffaus, lumilautailu, Melbournelaisissa ravintoloissa märän repiminen kuin aito Australialainen aavikolle kuihtuminenkin. Tällä eristyksissä olleella saarella eläimistö on päässyt kehittymään omaan kummalliseen kuplaansa, Australian maita ja vesistöjä pitkin dallaa niin koalat ja kengurut kuin Äiti Maan ja David Lynchin yhteislapsi vesinokkaeläin. Mikäli haluaa tulla eksoottisen eläimen tappamaksi, on Australia ehdoton suositus - täällä tapaamisen Kuoleman kanssa voi sopia niin meduusan, mustekalan, kivikalan, erilaisten hämähäkkien, skorpionien tai keihäsrauskun parissa. En halua tähän listaan lisätä aiemmin mainittua vesinokkaeläintä, sillä tämän myrkyllisen eläimen tappamaksi joutuminen olisi minun - kuin myös varmasti monen muunkin toivoma tapa kuolla.
Arvosana: 3-/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti