Tätä blogia kirjoittaessa olen huomannut ajautuvani aiheiden osalta tutuille poluille. Esimerkiksi ruoasta on helppoa kirjoittaa, syönhän sitä joka päivä. Päätin hypätä johonkin tuntemattomaan ja arvostella sen.
Ensimmäinen tunne, joka minussa heräsi jääkiekkoa miettiessäni oli huoli. Olen kuullut tarinoita innokkaista faneista, jotka saattavat masentua päiväkausiksi, mikäli näiden suosikkijoukkue häviää kilpailun. Eniten minua mietitytti se, että mikä näistä minulle täysin samantekevistä joukkueista olisi sellainen, joka saisi minussa suuret tunteet kuohumaan?
Aikomuksenani oli tehdä tukeva pohjatyö arvostelua varten, mutta tämä kariutui siihen, että ilmeisesti jääkiekon katselemisesta pitäisi maksaa. Vaikka olen kaikenlaiseen hullutteluun taipuvainen, niin ihan näin järjettömiin tempauksiin en ole vielä valmis - edes laadukkaan journalismin vuoksi. Päätin katsoa internetistä koostevideon yhdestä ottelusta. Kyseessä oli finaali-ottelu - Tappara vastaan Kalpa (kausi 2016-2017).
Ensinnäkin täytyy sanoa, että jääkiekkokieli on hyvin sotaa lietsovaa. Ottelun aikana puhuttiin ampumisesta, lyömisestä, iskusta ja viimeisestä räjähdyksestä. Laji ei vaikuttanut minusta alkuunkaan hyvältä.
Sotakielen lisäksi minua häiritsevä seikka oli pelivälineen pienuus. En saanut alkuunkaan selvää, missä kiekko oikein liikkui. Joukkueen maalit pystyi päättelemään ainoastaan siitä, kumman värisissä paidoissa olevat tyypit hymyilivät.
Toinen joukkueista sitten voitti, se ei saanut minussa aikaan vahvoja tunnereaktioita. Kysymys jäi kuitenkin mieleen, miksi maalissa olevalla tyypillä oli erilaiset pelivarusteet kuin toisilla? Tuntuu epäreilulta.
Näin. Nyt on tutustuttu uuteen asiaan - toivottavasti en tälle polulle ajaudu enää jatkossa.
Arvosana: 2-/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti